Huomenna.
Huomenna lähtee lento ja tänään pakatessa aloin vihdoinkin sisäistää sen ja no rehellisesti sanottuna se ei tunnu edes niin hirmu hyvältä. Aina miä oon itkupilli ollut ja oon ylpeä kuinka hyvin kestin viikonlopun kahet läksiäiskekkerit kavereiden kanssa, eilisen sukulaisten kakkuläksiäiset ja sitten viimeisen visiitin koululla kavereita kattomassa.
Tänään se sitten kumminkin tuli kaikki ja ollut itkuinen olo ihan koko päivän, vaikken sitä koko aikaa ole itkenykkään. Asiaa ei kauheesti auta se, että kurkku on kuiva ja kipeäksi muutenkin tulossa. Ajoitus tällekkin bueno, kiitos luontoäiti!
Hassua, kun kaikki sukulaisista puolituttuihin taputtelevat selälle ja kehuvat kuinka kauheen rohkea olen tästä lähdöstä. Olen itsepäinen, en rohkea. Miua itkettää, koska miulla on jo ikävä kaikkia ja koska miua pelottaa reilusti. Miua pelottaa, mitä isäntäperhe miusta sitten tykkää, hienosta koulusta puhumattakaan ja miua pelottaa myös se oma kielitaidottomuus ja kuinka osaan pitää itsestäni huolta. Pelottaa ihan pirusti, mutta periksi ei tässä kohdassa voi antaa, vaikka lähtö rehellisesti sanottuna tällä hetkellä tuntuu pahemmalta kuin hyvältä. Luotan siihen, että se menee ohi ja jos ei mene niin lentoliikenne toimii kyllä takasinkinpäin.
Toivottavasti voin hymyillä tälle ahdistukselle myöhemmin ja ajatella "onneks tein sen".
Mutta sitten niistä lähtövalmisteluista:
Olen niitä ihmisiä, jotka lykkäävät kaiken viime hetkeen ja niinhän siinä tässäkin kävi: kaverit nauroivat eilen, kun ilmoitin ettei minulla vielä ole edes matkalaukkua hankittuna. Tänään äitikulta kumminkin osti sen, koululaukun, koulukengät, matkatavaralaukun, johon sitten mätin kaikki Orientation camp-kamppeet, paljon tuliaisia, ja mitähän muuta. Aivan, samanparinsukkia, koska niitäkin pitäisi varmaan opetella kanssa nyt näin mitä, 5 vuoden totaalisen "en-jaksa-ettiä-sitä-toista-sukkaa"-elämäntavan noudattamisen jälkeen. Voi olla, että tätä sääntöä muistan noudattaa vain kouluun. Yritän parhaani.
Sittenhän siinä pakattiin ja huomenna pakataan vielä loput (kuten tämä läppäri) ja ihmetellään, mitä kaikkea tuli unohdettua. Luultavasti itketään vähän lisää ja ajetaan Helsinkiin lentokentälle. Saattamaan miua tulee äiti, sylikummi ja isoveli :)
Hieman tuntuu siltä, että vaatetta olisi ehkä vähän liian vähän mukana, mutta sitä löytyy kyllä sitten kaupasta lisää. Pakattua tuli myös muutama rakas valokuva, nukkumatti, suklaata ja pohjanmaanpastilleja, jotka ihanat kaverit olivat yhdessä miulle hankkineet läksiäislahjaksi ihanan kortin kera. En ehkä korttia uskalla ottaa mukaan, luultavvasti vain lisäisi ikävää.
Hauskaa oli kyllä, kun äidille olin puhunut siitä, että Japanissa dödö on vähän kalliimpi ja harvinaisempi tuote ja olin jo ehtinyt itse sitä käydä ostamassa kolme purkkia viime viikolla. Sain kuitenkin viisi niitäkin lisää eilen kummilta ja mummolta ja yksi oli ennestäänkin. Pitäispähän riittää ja ompahan valinnanvaraa :D
Eniten tulee ikävä meidän Salli-kissaa, jota taidankin tästä mennä suukottelemaan ja paijaamaan 10 kuukauden edestä. Jos olen naarmuja täynnä huomenna, niin tiedätte syyn.
Kuvia ette nyt ehkä matkatavaroistani kaipaa ja tuliaiset ehdinkin jo pakata niin en jaksa niitä nyt sitä varten tuolta kaivella. Voin kyllä tehdä niistä sitten perillä mahdollisesti pienen tekstin, jos se jotakuta sattuu kiinnostamaan :)
Pahoittelen tunteenpurkausta, mutta ehkä se sitten lohduttaa jotakuta tulevaa vaihtaria, jolla on samanlaiset fiilikset :)
Ja ei, en jaksanut lukea tätä uudelleen, joten toivottavasti ei ole montaa kirjoitusvirhettä tai ajatuskatkoa.
