White Day!

Eli niinkuin tuossa aiemmassa ystävänpäivä tekstissä mainitsinkin, Japanissa on 14.3. sellainen päivä kuin "White Day", milloin miespuolisten olisi tarkoitus antaa tytöille suklaata takaisin. Rakastan tätä suklaaperinnettä, auttaa unohtamaa etten pääse syömään Maraboun suklaamunia.

Kuiteskin, minuakin onnisti, jee!

Perinteisesti pojan kuuluu antaa kolminkertasesti takaisin, ja aika tarkkaa nää on laskenukki, host iskä nyt oli asia eriksee :D. Annoin kaikille miun luokklaisille yhen nii sain yheltä luokan pojalta tuon pinkin rasian, jossa on tasan kolme suklaata, samassa kerhossa olevalle pojalle annoin ihan oman kolmen suklaan pussin niin tuossa on nyt 6. Ei kolminkertanen määrä mut ymmärrän kyllä. Ainut hämmentävä oli tuo sulonen koirakissapaketti, jonka sain pari päivää etuajassa (viime keskiviikkona, siks se on avattu) takana istuvalta pojalta ja sieltä löyty kokonaiset 6 suklaata.


Ei miulla tähän aiheeseen mitään muuta kirjoitettavaa, katon jos muistaisin ja jaksaisin kirjoittaa jotain taas vaihteeks! :)

Ystävänpäivä Japanilaisittain

On taas mennyt hetki ja tiiän et ystävänpäivä oli ja meni jo mut kirjotan nyt ku kerta muistin.

Elikkäs siis vähän ystävänpäivästä Japanissa.

ヴァレンタインデー eli "Valentine's Day" eroaa Japanissa todella paljon länsimaalaisesta perinteestä. Pohjoismaissa se on enemmänkin ystäville pyhitetty päivä, mutta muualla Euroopassa ja Amerikassa rakastavaisten päivä ja näissä maissa miehet ja naiset hemmottelevat toisiaan yleensä aika tasapuolisesti. Japanissa sitä voisi kai varmaan myös sanoa rakkauden juhlaksi, mutta miehet eivät tee mitään: perinteisesti tytöt ja naiset antavat suklaata läheisille miespuolisille henkilöille. 

Joku miulle täällä kertoi, että tapa alkoi jo kauan aikaa sitten, kun naiset olivat vielä sosiaalisesti aika voimattomia, ja omien tunteiden kertominen ei oikein ollut mahdollista. Jostakin ne kai sitten kuuli Valentine's Day:stä ja päättivät tuona päivänä osoittaa kiinnostuksensa ja rakkautensa tunteidensa kohteelle.

Nykyään suklaita annetaankin melkein kaikille. Tytöt saattavat antaa suklaita ihastuksen kohteille ja työpaikoilla naiset antavat miespuolisille työkavereille. Kaupoissa myydään miljoonia eri suklaita, mutta melko usein varsinkin koululaistytöt askartelevat ne ihan itse. Suklaatakaan sen ei enää tarvitse olla, nykyään tykätään myös tehä kakkuja, keksejä, muffinseja ja muuta herkkuja. Lisäksi varsinkin lukiolaistytöt antavat "tomochoco":ja eli kaverisuklaita kavereilleen. 

Itse tein ahkerasti paljon valkosuklaapandoja, lähemmille kavereille paketoin ne myös kauniisti, mutta tein myös tarpeeksi jakaa niitä koko luokalle, joten sitten ruokatauolla kiersin luokassa antamassa noita kaikille, niin tytöille ku pojillekki. :)

Itekkin sain muutamilta kavereita suklaita takaisin, mutta koska ystävänpäivä oli lauantaina, eikä juuri sillon sattunut olemaan koulua, ja olin kipeä seuraavalla viikolla maanantaista keskiviikkoon, niin jäi muutamat saamatta :c

Saamistani suklaista otin kyllä kuviakin, mutta tajusin että oon vahingossa poistanut ne, niin tässä on pari, mitä miulla on vielä jäljellä. 

Ja jos joku ajattelee "aika epäreiluu, ettei miehet tee mitää" nii ei huolta. 14.3. on sellainen päivä kuin "White day", milloin miehet "maksavat takaisin" saamansa suklaat perinteisesti valkoisilla makeilla tai koruilla. Tämä perinne tais alkaa miun muistaakseen joskus 1970-luvulla jonku makeisfirman toimesta. Siitä kirjotan sitten ehkä myöhemmin lisää! :)

Koulu

Arkijuttuja eli koulusta voisin kertoo vähäsen.

Japanilainen koululla ja Suomen lukiolla ei ole melkein mitään yhteistä.

Kaikki suomalaiset opiskelijat vihaa kaheksasta neljään päiviä. Onneks niitä on yleensä vaan maksimissaan yks tai kaks viikossa Suomessa. Täällä sellaset päivät on tiistaista perjantaihin. Maanantaina on kaheksasta kolmeen. Eikä kannata unohtaa, että lähes kaikilla yksityiskouluilla (joissa suurin osa käy) on myös jopa joka lauantaina myös neljätuntinen koulupäivä. Miun koululla on "joka toinen viikko", mutta se nyt on aika suhteellinen käsite, välillä on kolme viikkoo putkeen ja kolme viikkoo ilman. Koulupäivän päätteeksi oppilaat siivoavat koulun, erillisiä siivoojia ei ole.

Lisäksi harrastustoiminta on tosi tärkeetä kaikissa kouluissa. Lähes kaikki japanilaiset kuuluu johonkin koulun kerhoista ja nämä kerhot vaihtelevat siis kouluittain. Jotkut hakevat tiettyihin kouluihin joskus vaan senkin takia, että esimerkiksi rakastavat lenttistä ja kyseisen koulun lenttisjoukkue on vahva ja menestyy kilpailuissa ja haluaa päästä siihen mukaan (minun koulussa on juuri tämä tilanne). Kerhoja on vaikka mitä eri urheilulajeja, niin perinteisiä japanilaisia kamppailulajeja kuin ihan tavallista tennistä ja jalkapalloa. Suurimalla osalla kouluista on myös omat uima-altaat ja yleensä kyseisissä kouluissa on myös uintikerho (omassa koulussa onneksi ole, ei tarvii liikassakaan uida jee) ja maalaiskouluilla saattaa olla myös ratsastusvaihtoehto. Miun koulun sivuilla sanotaan, että sellainen olisi, mutten ole törmännyt kehenkään joka siinä olisi enkä talleja ole mistään löytänyt. Kenties ymmärsin väärin?

Pelkästään kerhot ei kuitenkaan rajoitu urheiluun, vaikka urheilukerhoja yleensä on enemmän ja suurin osa niihin taitaa kuulua. Lisäksi on erilaisia musiikki-, tiede- ja taideaiheisia kerhoja, ja esimerkiksi japanilaisen teeseremonian ja kukkien asettelu -kerhot myös löytyy. Itse olen liittynyt japanilaiseen shakki, shougi, kerhoon. Jäseniä on huimat neljä + minä jos oikein olen laskenut, mutta pari muutakin tyyppiä tulevat sinne silloin tällöin käymään ja juttelemaan. Porukka on ihana ja tykkään siitä tosi paljon. Shogikokoontumisia on kolme kertaa viikossa: maanantai, keskiviikko ja torstai. Maanantaisin en mene koska koulu loppuu aikaisemmin ja käytän sen ylimääräisen tunnin päivästä yleensä just kaikkeen tarpeellisiin ostosten hankkimiseen, siivoamiseen, yms.

Urheilukerhot ovat yleensä joka arkipäivä, poikkeuksia toki on. Oikein ahkerat kerhot toimivat yleensä myös lauantaisin ja jopa sunnuntaisin (ja joskus jopa ruokatauoilla - miun koulun poikien lenttistiimi on aika vakava). Kulttuurilliset kerhot kuitenkin kokoontuvat 1-3 kertaa viikossa. Kerhot kestävät yleensä sellaiset pari tuntia.

Oppitunnit menee lähes poikkeuksetta "opettaja puhuu, oppilaat kirjoittaa ylös" periaatteella, myös kielissä. Välillä luetaan jotakin ääneen, muttei koskaan yritetä käydä keskustelua (ihmekkös japanilaisten enkuntaidoille naureskellaan maailmalla). Se on rehellisesti sanottuna usein äärimmäisen tylsää ja miun 38:n hengen luokasta yhellä fysiikantunnilla nukkui ainakin 16 ihmistä (siinä vaiheessa menin laskuissa sekaisin, koska nukahdin itse).

Opettajia ja ylemmillä luokilla olevia opiskelijoita (sempaita) kunnioitetaan. Ei puhuta tuttavallisesti ja ollaan kaikinpuolin miellyttäviä tilanteesta riippumatta. Opettajat ovat onneksi miun koulussa tosi mukavia ja eivät näytä äkäisiltä, vaikka välillä vahingossa heillekkin normikieltä puhun.

Opiskelijat taaskin ovat suomalaisia lukiolaisia huomattavasti lapsellisempia, mutta musta se on ainakin vaan tosi viihyttävää. Miun luokalla on semmone n. 4 hengen poikaporukka, jotka keksii aina jotai ihmeellistä (esimerkiks yks konttaa lattialla päästellen hevosääniäja toinen ratsastaa) ja yks tyttö osti torakkalelun, joka aina sillo tällö hyppää jonkun pöydälle ja naureskellaan kun uhri säikähtää. Lisäks tytöillä tuntuu olevan jonkin sortin pakkomielle kaikkeen söpöön, joten kansiot ja penaalit tulevat usein Disney-prinsessa, nallekarhu, pupu, tai muissa söpöissä kuvioissa. Kaikilta tytöiltä myös roikkuu laukusta jotain pieniä söpöjä pehmoja.


Yks asia, mikä miua vähän jännitti kun kuulin omasta koulusta, oli ku kuulin et se on kristitty koulu. Oli se aika ironista et keskeytin uskonnon kurssin lukiossa just keväällä ekan tunnin jälkeen, kun päätin etten sitä jeesustelua enää jaksa kuunnella tai opiskella yhtään enempää ja sitten ilmoitettiin että jes, pääsit kristilliseen kouluun!

Jos joku tuleva vaihtari lukee tätä ja mietiskelee mitä se käytännössä tarkoittaa, niin nou hätä. Joka aamu meillä on n. 15 minuutin hartaus, yleensä ihan omassa luokassa mutta joskus myös salissa. Se aloitetaan virsillä, kuunnellaan raamattupätkä, opettajan puhe ja lopetetaan taas virrellä. Ei se ole edes niin ärsyttävää, ehkä sen takia kun siitä ei ymmärrä mitään, ja siihen tottuu nopeasti. Lisäks kerran viikossa on raamattuoppitunti, jotka on itseasias iha mielenkiintosia. Eilen mietittiin, mikä ihmiselle on välttämätöntä, jotta se eläisi ihmismäisesti, Jossain vaiheessa keskustelu kääntyi myös Pokemonin Porygoniin? Aiemmin mietittiin joulupukkia ja jostain syystä opettaja tykkäs keskustella eri teloitusmenetelmistä parin tunnin ajan.

Toisin sanoen, se ei ole ongelma jos et siitä sellaista tee. Älä murehdi.

Sitten kuvia parin kuukauden(?) takaa:

O-bentoo eli pakattu lounas koulussa yhtenä päivänä. Suurin osa tuo tämmöisen kouluun mukanaan ja syö luokassa kavereiden kanssa.

Pihalla liehuu vaihtareiden maiden liput

Käytäväkuva, näätte kuvassa koulupuvun.

Tunti

Koulun pikkunen kauppa

Koulu on nii iso etten saa sitä mahtuuyhteen kuvaan, hehe. Kääntäkää päätä.

Tajuutteks te? Joo emmäkää

Koulupuku selfie, koska miun kavereilla on joku pakkomielle saada nähdä miut hameessa. Varmaan jo 4 kuukautta vanha mut voivoi.

Kuuennesta kerroksesta otettu kuva maisemista, toi on yks miun koulun kolmesta ulkokentästä, pyhitetty pesikselle. Tällä hetkellä tuolla horisontissa pilkistelee myös Fuji-vuori, mutta siitä ei ole kuvaa, anteeksi.

Maanjäristys

(Joo oon vielki hengissä, en vaa osaa koskaa päivittää mitää)

Kopioin tän suoraan facebookista, koska en jaksanut miettiä sen enempää (oon kipeenä ja siks on myös aikaa avata kone, koska ei kouluu)

Sain eilen taas ruksittuu yhen jutun "asiat, mitä haluun kokee Japanissa"-listalta.

Maanjäristys.

Se tuli täysin tyhjästä ja oli ohi oikeestaan heti kun tajusin mistä on kyse, kesti ehkä 4-5 sekuntia ja loppu samalla lailla kun tulikin. Richerin asteikolla 3.

Ite olin vaa rehellisesti sanottuna innoissaa siitä, et vihdoinkin tiiän miltä maanjäristys tuntuu (se ei oo nii voimakasta tärinää ku luulis vaa enemmä aika pehmeetä pompahtelua) ja rehellisesti se tuntu aika hassulta. En osannu olla peloissaan ollenkaan, koska ne on yleisii Japanissa, vaikkei tällä alueella. Ajattelin et kaikki muutki on samaa mieltä.

Mut heti ku katoin ympärille tajusin ettei asia oo niin. Paniikkia ei tullut vaan päinvastoin: miun yleensä meluisa luokka oli tosi hiljaa ja kuulu vaan muutamia "maanjäristys?" kuiskauksia ja sanoja. Ketään ei hymyilyttänyt vähääkään vaan kaikki näytti tosi vakavilta. Maanjäristyksen loputtua kuulu pari syvää uloshengitystä ja yks tyttö kuiskas "maanjäristykset on pelottavia" ennenkun opettajaki alko miettii et onkoha se nyt ohi vai kannattaisko meiän mennä pulpettien alle.

Siinä vaiheessa tunsin itteni aika hölmöks siitä, etten osannu yhtään säikähtää. Maanjäristykset on luultavasti pelottavin asia japanilaisille, vaikka toki siellä eniten järisevällä alueella ollaan melko totuttuja näihin. Se ei silti tarkoita ettei se sielläkään pelottaisi: sinne se 2011 tsunami iski.

Ei miulla mitää syytä oikee ollu kirjottaa tätä, kuhan vaan purin ajatuksia. Maanjäristykset on pelottavia. Tunnen itteni vähän hölmöks nyt.